Uutiset

Ratamoottoripyöräilija Mika Kallio ajaa kilpaa Porschella 16.7.2016 Jurvan Botniaring:n radalla

13.07.2016

Jaakko_Tapper_Motorsport_Mika_Kallio.png

Mika Kallio vaihtaa välillä nelipyöräiseen.

Porsche GT3 Cup Challenge ja Finnish Touring Cars Cup jatkavat kilpailukausiaan ensi lauantaina Jurvan Botniaringillä. Noin 50 kuljettajaa valloittaa eri luokissa jälleen radan, ja lisäksi vieraita saapuu myös Ruotsin rata-autoilun STCC-pääsarjasta.

Radalla nähdään noin 80 kuljettajaa. Heistä tunnetuin lienee ratamoottoripyöräilyä ammatikseen ajava Mika Kallio. Tällä kaudella Kallio on toiminut KTM-tallin MotoGP-ratamoottoripyörän testikuljettajana.

- Testit ovat menneet pitkälti suunnitelmien mukaan. Alkukeväästä oli sääolosuhteiden kanssa ongelmia, emmekä aina päässeet radalle ollenkaan. Nyt viimeisimmät testit ovat menneet paremmin ja selvää kehitystä on havaittavissa, Kallio kertoo Porsche Cupin tiedotteessa.

- Pääsen myös osallistumaan MotoGP-sarjan viimeiseen osakilpailuun Valenciassa marraskuussa, joten siellä nähdään sitten todellisuudessa meidän kilpailuvauhti. Täytyy kuitenkin sanoa, että jo tähän mennessä tämä on ollut mielettömän hieno kokemus, hän lisää.

Porsche uusi kokemus 

Vielä viime kaudella Moto2-luokassa kilpaillut Kallio siirtyi KTM-tallin testikuljettajaksi tavoitteenaan saada paikka tallin MotoGP-kuljettajana kaudelle 2017. Tuo tavoite ei valitettavasti toteutunut, mutta kokeneella suomalaisella on kuitenkin seuraava kilpailu edessä jo tällä viikolla.

Kallio nimittäin kilpailee Botniaringillä, ja alla on Porschen kilpa-auto. Lisäksi hän ajaa samalla radalla myös näytösajoja kaksipaikkaisella ja 1000-kuutioisella Suzukin Superbike-pyörällä.

- Olihan se iso pettymys, kun KTM julkaisi jokin aikaa sitten ensi kauden kuljettajansa enkä itse siihen kaksikkoon lukeutunut. Nyt on kuitenkin edessä jälleen kilpailu nelipyöräisellä, Kallio sanoo tiedotteessa.

Hän osallistuu Porsche Racing Club Finlandin Time Trial -kilpailuun Botniaringillä ja ajaa lisäksi turva-autoa Porsche GT3 Cup Challengen kilpailulähdöissä.

- En ole ennen Porschella ajanut, joten nyt on hieno tilaisuus päästä ajamaan sellaisellakin, Kallio hehkuttaa.

29.04.2019Trogenin RX2-kauden avaus toi neljännen sijan ? kaadon kautta vahvaan nousuun
23.04.2019GGTurbo uusioturboahtimien testi- ja tuotekehitystiimin henkilöstö Garrett Turbo Expertivise Level 1 ja 2 sertifikaatilla tunnustettuja huippuammattilaisia
21.04.2019V-Tech Center Helsinki ja Loviisa avataan 20.5.2019 - Autojen optimointipalvelut
07.04.2019Autourheilulupaus Sami-Matti Trogen valmiina menestysjahtiin kaudella 2019 ? sopimukset on nyt allekirjoitettu
15.03.2019Autoala: Päästöt ratkaisevat - teknologia on keino, ei itseisarvo?
13.03.2019AKK hakee sisällöntuottajaa
02.03.2019Driftingistä tuttu Kristiina Aalto osallistui Itäralliin 2.3.2019
01.03.2019Lauri Joonan ilo vaihtui pettymykseen Kouvolassa ? kaikki peliin talvikauden päätöksessä Joensuussa
28.02.2019Sami Pajari ensi kertaa Itärallin maisemiin
27.01.2019Lauri Joona ajoi toiseksi Arctic Lapland Rallyssa

Siirry arkistoon »