URA-säätiön opiskeluapurahan sai 210 urheilijaa

12.12.2022

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) on tänään jakanut opiskeluapurahan 210 urheilijalle lukuvuodelle 2022-2023.

Apurahan saajien joukossa on maailmanmestareita ja olympiaurheilijoita, nykyisiä ja jo uransa lopettaneita huippu-urheilijoita yhteensä 53 eri lajista ja 16 urheiluakatemiasta. Apurahan suuruus on 1500 tai 3000 euroa koko lukuvuodelle. Apurahaa haki tänä vuonna ennätykselliset 572 urheilijaa.

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö perustettiin vuonna 1972 silloisen tasavallan presidentin Urho Kekkosen toimesta. Säätiön tarkoituksena on tukea huippu-urheilijoiden kaksoisuraa ja edistää heidän kouluttautumistaan ja urheilu-uran jälkeisen ammatin hankkimista. Perustamisestaan lähtien URA-säätiö on jakanut vuosittain opiskeluapurahoja aktiiviurheilijoille ja jo uransa päättäneille urheilijoille.

URA-apurahojen jakotilaisuudessa kuultiin Harri Heliövaaran ja Erik Piispan ajatuksia omasta kaksoisurastaan. Molemmat ovat aikanaan saaneet URA-säätiön opiskeluapurahan.

URA-säätiön opiskeluapurahoja oli jakamassa säätiön perustajajäsen, olympiakultamitalisti Lasse Virén.

URA-apurahan saaneiden lista kokonaisuudessaan: URA-apurahan saajat 2022-2023

Vuoden URAteko-kunniamaininta Tuomas Rajalle

YLE-urheilun yleisurheilulähetysten kommentaattori Tuomas Raja on vahvaakin vahvempi yleisurheiluosaaja. Hän tuntee säännöt, tekniikat ja tulokset, mutta ennen kaikkea ihmiset. Raja tietää poikkeuksellisen hyvin urheilijoiden taustat ja pystyy siten nostamaan esiin urheilijan taustajoukkoja ja -tahoja: valmentajan, perheen ja seuran. Raja on toiminut ”kaksoisuralähettiläänä” kertoen lähetyksissä myös urheilijoiden opiskeluun ja muuhun kaksoisuraan liittyvistä asioista.

Vuoden 2022 URAteko -tunnustuspalkinto kaksosisuratutkijakolmikolle Joni Kuokkanen, Aku Nikander ja Milla Saarinen

Joni Kuokkanen ja Aku Nikander väittelivät tänä vuonna, ja Milla Saarisen väitöstilaisuus on tulossa tammikuussa. Tutkijat ovat väitöskirjatöidensä kautta tuottaneet eri ikävaiheisiin liittyvää arvokasta kaksoisuratietoa. Lisäksi merkittävää on, että he eivät ole jääneet kammioihinsa, vaan kaikki kolme ovat käyneet tutkimusprosessiensa aikana aktiivista dialogia kehittäjäverkoston kanssa. Näin he ovat auttaneet, ja auttavat, tutkitun tiedon hyödyntämistä käytännön kehittämistoiminnassa.

Aku Nikander, LitM, väitellyt (psykologia)

Väitöskirja: Adolescent student-athletes’ dual career adaptability: The role of individual and environmental factors (19.8.2022)

Joni Kuokkanen, LitM, väitellyt (kasvatustiede) 

Väitöskirja : Combining School and Sport in Finnish Lower Secondary School: The Interplay Among Engagement, Burnout and Experiences in Student Athletes’ Dual Career Adjustment” (29.4.2022).

Milla Saarinen, LitM, väitöskirjatutkija (psykologia)

Väitöskirja: Uncovering the Vulnerabilities of Female Student-Athletes in the Career Construction Framework (väitöstilaisuus 13.1.2023)

Nyt 15. kerran jaettu URAteko-tunnustus myönnetään henkilölle tai taholle, joka on vuoden aikana merkittävällä ja uutta luovalla tavalla myötävaikuttanut urheilijoiden uramahdollisuuksien kehittämiseen. Tunnustuspalkinto on taidetta, ja tänä vuonna palkitut saivat taiteilija Eero Heikkisen teokset Hyvässä iskussa, Sisulla ja sydämellä sekä Kiviä taskuun.

05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
19.12.2022Hakuaika AKK-Motorsport ry:n autourheilun valmennusohjelmaan kaudelle 2024 on 1.1.- 28.2.2023
12.12.2022URA-säätiön opiskeluapurahan sai 210 urheilijaa
26.10.2022RALLIN SUOMEN JUNIORIMESTERUUS- JA NUORTEN SM-SARJOISSA KILPAILLAAN VIISI OSAKILPAILUA KAUDELLA 2023
27.09.2022Uusi Kasva Urheilijaksi- yleisvalmennus oppimateriaali on julkaistu syyskuussa 2022.
24.03.2021season in "green hell" begins - nürburgring langstrecken series (nls) kicks off this weekend
29.01.2021Walkenhorsts M6 GT3 #35 line up - #WMSJuniors
26.09.2020GGTurbo Ford Junior Rally Teamin tallipäällikkönä toiminut Jaakko Tapper oli myös tyytyväinen kauden 2019 antiin
29.07.2020Neste Rally Finland eChallengen shootout-esikisa herättelee rallikansaa jo huomisesta alkaen kolmiosaisella pudotuskilpailulla! Kisassa on mukana yhteensä 8 kuljettajaa, kuten Esapekka Lappi, Mika Salo Ja Sami-Matti Trogen.
22.07.2020Neste Rally Finland eChallenge kokoaa moottoriurheilun tähdet yhteen - AKK tarjoaa yleisölle kaikkien aikojen digiautourheilutapahtuman 8.8.2020 Jyväskylässä

Siirry arkistoon »