Sami-Matti Trogen F4 NEZ ja Espanjan sarjoihin: ?Kaikki kortit kannattaa katsoa?

14.02.2017

Lohjalainen Sami-Matti Trogen on tehnyt sopimuksen Koiranen GP:n kanssa Formula 4 FIA NEZ -sarjaan kaudeksi 2017.

Sami-Matti aloittaa testiohjelman talvella ja ensimmäiseen kilpailuun hän osallistuu 13. toukokuuta jälkeen kun hän täyttää 15-vuotta. Todennäköisesti hän tulee olemaan sarjan kuopus, mutta siihen hän on tottunut aikaisempina vuosina myös rallicrossin parissa. Sami-Matti osallistuu NEZ-sarjan lisäksi Espanjan sarjaan, tiimi selviää myöhemmin.

– Olen innoissani, sillä formuloissa pääsen ajamaan paljon, ja vielä kahdessa eri sarjassa. Se on hyvä, sillä kilometrejä tarvitaan tällä hetkellä, kertoo Sami-Matti.

Kilpailuviikonloppuja tulee olemaan noin 13-15, mutta tarkka kilpailumäärä ratkeaa kun sarjojen kalenterit varmistuvat.

Sami-Matti ajaa sarjat Tatuus- tehtaan valmistamalla Formula 4 autolla. Koiranen GP  on suomalainen vuonna 1997 perustettu formulatalli, joka on ajattanut autojaan Formula Renault, Formula 4, Formula 3 ja GP3-sarjoissa. Tallipäällikkönä toimii Marko Koiranen. Tallin toiminnassa on vahvasti mukana myös Afa Heikkinen ja Markon veli Jari Koiranen. Tallin päämaja sijaitsee Espanjassa Barcelonan F1-radan läheisyydessä.

– Ajoin tammikuussa Barcelonassa Koiranen GP:n testin, joka meni mielestäni hyvin ja antoi uskoa menestymiseen myös formuloiden puolella. Auto oli kiva ajaa ja tykästyin lajiin kovasti.

Sami-Matilla ei ole aikaisempaa kokemusta rata-autoilusta tai kartingista, joten tavoitteena tänä vuonna on vain kokemuksen saaminen ja tallin kanssa kehittyminen.

Sami-Matin päämääränä on saada ammatti autourheilun parista. Hän on tehnyt paljon työtä ajamisen, fysiikan ja mielenhallinnan parissa jo useamman vuoden ajan. Osallistuminen täysin erilaiseen lajiin tukee nuoren miehen kilpauraa loistavasti.

– Kaikki kortit kannattaa katsoa, sillä aikaa mulla on tässä vielä rutkasti, 14-vuotias Sami-Matti päättää.

05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
19.12.2022Hakuaika AKK-Motorsport ry:n autourheilun valmennusohjelmaan kaudelle 2024 on 1.1.- 28.2.2023
12.12.2022URA-säätiön opiskeluapurahan sai 210 urheilijaa
26.10.2022RALLIN SUOMEN JUNIORIMESTERUUS- JA NUORTEN SM-SARJOISSA KILPAILLAAN VIISI OSAKILPAILUA KAUDELLA 2023
27.09.2022Uusi Kasva Urheilijaksi- yleisvalmennus oppimateriaali on julkaistu syyskuussa 2022.
24.03.2021season in "green hell" begins - nürburgring langstrecken series (nls) kicks off this weekend
29.01.2021Walkenhorsts M6 GT3 #35 line up - #WMSJuniors
26.09.2020GGTurbo Ford Junior Rally Teamin tallipäällikkönä toiminut Jaakko Tapper oli myös tyytyväinen kauden 2019 antiin
29.07.2020Neste Rally Finland eChallengen shootout-esikisa herättelee rallikansaa jo huomisesta alkaen kolmiosaisella pudotuskilpailulla! Kisassa on mukana yhteensä 8 kuljettajaa, kuten Esapekka Lappi, Mika Salo Ja Sami-Matti Trogen.
22.07.2020Neste Rally Finland eChallenge kokoaa moottoriurheilun tähdet yhteen - AKK tarjoaa yleisölle kaikkien aikojen digiautourheilutapahtuman 8.8.2020 Jyväskylässä

Siirry arkistoon »