Uutiset

Jaakko Tapper Motorsport Management / Matti Alamäen paluu!!! EX-Porsche Rallycross driver

16.05.2016

Rallicrossin viisinkertainen Euroopan mestari Matti Alamäki tekee paluun radalle. Alamäki kilpailee SM-rallicrossin SRC-luokassa Kouvolassa toukokuun 28. päivä. 

Matti_Alamaki_Porsche_Rallicross_winner_1985.png

- On tämä huikea tilaisuus. Pääsen mittaamaan muiden, ja etenkin oman vauhtini riittävyyden tämän päivän kovimpien kuljettajien parissa. Pääsin testaamaan ajokkiani huhtikuun lopussa, ja se vaikutti erittäin suorituskykyiseltä, joten autosta se ei ainakaan jää kiinni. Samalla autolla rallicrossin EM-sarjaa kiertävä Joni-Pekka Rajala onnistui jo voittamaan Hyvinkään SM-rallicrossin, joten se luo hiukan lisää painetta omaan suoritukseen, Alamäki veistelee.

Alamäki aloitti rallicrossin parissa jo vuonna 1980, ja voitti heti ensimmäisellä kaudellaan EM-pronssia. Seuraavalla kaudella Alamäki kiidätti huipputehokasta, nelivetoista ja tuplaturbolla varustettua Porscheaan jo mestaruuden arvoisesti.
Mestaruuden jälkeen Alamäki kiersi Porschella EM-sarjaa, mutta keskittymisen painopiste oli perheyrityksen toiminnassa. Viimeiseen kauteen Porschen ratissa sisältyi myös epäonnea, sillä kolme rengasrikkoa A-finaalin johtopaikalta pudottivat Alamäen pronssille.
Vuonna 1987 ajokiksi valikoitui Lancia, sillä tuolloin rallicrossradoille tuli autoja lopetetusta rallin B-ryhmästä.
Lancialla Alamäki saavutti EM-hopeaa, kunnes auto vaihtui Peugeotiksi, ja tuolloin porilaisen meno oli pitelemätöntä. Kolme kultaa peräjälkeen oli temppu, jota kukaan suomalainen ei ole vielä tänäkään päivänä onnistunut rikkomaan, kaksi viimeistä mestaruutta tuli kaiken lisäksi maksimipistein.

Nyt Alamäellä on edessään uusi kokemus, kotimaisen erittäin kovatasoisen SM-rallicrossin osakilpailu. Autona on SRC-luokan lähes neljäsataa hevosvoimainen kardaanivetoinen Ford Fiesta, jonka Alamäelle on rakentanut Mika Trogen Varaosia.com tiimeineen.
Kilpailu on samalla Alamäen 60-vuotisjuhlakilpailu, yllättävän lahjan hänelle tarjosi neljätoistavuotias lohjalainen rallicrosslupaus Sami-Matti Trogen, joka itse kilpailee erikoisluvalla tulevalla kaudella European Challenge sarjassa.

- Sami-Matti yllätti minut täysin. Olen seurannut nuorukaisen otteita kotimaan radoilla, ja huomannut poikkeuksellisen lahjakkuuden. Siitä syystä päätin olla mukana tukemassa Samppaa kohti kirkkaampia valoja, ja nyt Samppa keksi minulle tällaisen synttärilahjan, olen erittäin otettu, syksyllä kuusikymmentä vuotta täyttävä Alamäki kertoo.

Matti Alamäen osallistuminen tuo Kouvolan osakilpailuun taatusti suuren määrän katsojia, joten kannattaa varautua tulemaan ajoissa paikalle. Kilpailu alkaa jo aamulla vapailla harjoituksilla klo 09.00, ensimmäiset alkuerät ajetaan klo 10.45 alkaen ja finaalit käynnistyvät noin klo 15.30

Thanks to nice testday in Kouvola. Photo: Timo Pulkkinen, Matti Alamäki and Sami-Matti Trogen.

Jaakko_Tapper_Motorsport_Management_Matti_Alamaki_comeback__.png

Jaakko_Tapper_Motorsport_Management_Matti_Alamaki_comeback.png

29.04.2019Trogenin RX2-kauden avaus toi neljännen sijan ? kaadon kautta vahvaan nousuun
23.04.2019GGTurbo uusioturboahtimien testi- ja tuotekehitystiimin henkilöstö Garrett Turbo Expertivise Level 1 ja 2 sertifikaatilla tunnustettuja huippuammattilaisia
21.04.2019V-Tech Center Helsinki ja Loviisa avataan 20.5.2019 - Autojen optimointipalvelut
07.04.2019Autourheilulupaus Sami-Matti Trogen valmiina menestysjahtiin kaudella 2019 ? sopimukset on nyt allekirjoitettu
15.03.2019Autoala: Päästöt ratkaisevat - teknologia on keino, ei itseisarvo?
13.03.2019AKK hakee sisällöntuottajaa
02.03.2019Driftingistä tuttu Kristiina Aalto osallistui Itäralliin 2.3.2019
01.03.2019Lauri Joonan ilo vaihtui pettymykseen Kouvolassa ? kaikki peliin talvikauden päätöksessä Joensuussa
28.02.2019Sami Pajari ensi kertaa Itärallin maisemiin
27.01.2019Lauri Joona ajoi toiseksi Arctic Lapland Rallyssa

Siirry arkistoon »