Uutiset

Höljesin "maaginen viikonloppu" ei tuonut Sami-Matti Trogenille finaalipaikkaa

02.07.2018

Sami-Matti_Trogen_Holjes_2018.jpg

Höljesin osakilpailu ei tuonut tavoiteltua finaalipaikkaa RX2-luokassa ajavalle Sami-Matti Trogenille. Ruotsin Höljesissä oli jälleen kymmeniä tuhansia rallicrossfaneja, ja ennätysmäärä RX2-luokan kilpailijoita viettämässä "Magic Weekendiä". Se osoittaa Höljesin arvostuksen niin tiimien, kuin katsojienkin silmissä. Set Promotionin väreissä kilpailevalle Sami-Matti Trogenille kysessä oli kauden kolmas viikonloppu legendaarisella rallicrossradalla. 

Esimakua Sami-Matin vauhdista saatiin harjoituksissa, ensimmäisestä radalla käynnistä oli tuloksena neljänneksi nopein aika, mutta toisessa paluu varikolle tapahtui hinausauton avulla, autoon iski sähkövika. 
Varsinainen kilpailu alkoi perjantaina kahdella alkuerällä. Ensimmäisessä Sami-Matti oli loistavassa vauhdissa, karkasi heti lähdöstä sarjajohtajan nenän eteen ja pyyhälsi kärjessä ensimmäisellä kierroksella, kunnes taivas synkkeni. Kardaani meni poikki ja lohjalaiselle jäi startista luu käteen. Toisessa erässä Sami-Matin kohtaloksi koitui periksiantamattomuus, hän ajautui taisteluun kilpakumppanin kanssa hukaten tähän liikaa aikaa. Sijoitus kahden erän jälkeen oli 23.

- Hieno fiilis kilpailla taas Höljesissä. Porukkaa oli katsomoissa paljon jo perjantaina, ja tunnelma korkealla myös varikolla. Ensimmäinen startti onnistui ja olin kärjessä, ajoin ruotsalaiskuskia karkuun kunnes meno katkesi kuin seinään. Kardaani meni poikki ja homma oli siinä. Toisessa erässä liikaa kolistelua eikä aika ollut hyvä, Sami-Matti kertaa.

Perjantaina kerättyjen pisteiden mukaan kuljettajat jaettiin lauantain alkueriin, ja Sami-Matti näytti osaamistaan kahden voiton edestä. Perjantainen keskeytys kuitenkin kummitteli taustalla, ja semifinaalipaikan saalistaminen oli yhden pisteettömän startin vuoksi vaikea tehtävä.

- Sain hyvän lähdön ja voitin, mutta auto tuntui vähän puskevan. Siinä meni muutamia arvokkaita sekunnin osia jotka vaikuttivat kokonaistilanteeseen, joten tiimi teki pieniä parannuksia seuraavaa lähtöä varten. Olin kokonaisajoissa kolmannen alkuerän seitsemäs, eli se meni ihan kohtalaisesti. 
Viimeisen erän lähdössä oli kolistelua, takarengas sai osumaa ja se haittasi ajoa, mutta tulin jälleen ykkösenä ruutulipulle. Aika ei kuitenkaan riittänyt, ja se finaalipaikka jäi saamatta. Olin lopulta viidestoista, eikä se tyydytä kun tavoite oli asetettu korkeammalle, Sami-Matti päättää.

15.03.2019Autoala: Päästöt ratkaisevat - teknologia on keino, ei itseisarvo?
02.03.2019Driftingistä tuttu Kristiina Aalto osallistui Itäralliin 2.3.2019
01.03.2019Lauri Joonan ilo vaihtui pettymykseen Kouvolassa ? kaikki peliin talvikauden päätöksessä Joensuussa
28.02.2019Sami Pajari ensi kertaa Itärallin maisemiin
27.01.2019Lauri Joona ajoi toiseksi Arctic Lapland Rallyssa
21.01.2019Lauri Joona valmiina Tunturin valloitukseen ? ?Pitää ajaa kovaa mutta tarkasti?
28.12.2018Sami-Matti Trogenin kausi 2018 ? kaasu pohjassa maaliin saakka
30.11.2018Sami-Matti Trogen on mukana tekemässä suomalaisen autourheilun historiaa
25.11.2018Sami-Matti Trogen taisteli voitosta RX2-sarjan päätöskilpailussa Etelä-Afrikassa
07.10.2018Sami-Matti Trogen ajoi RX Academyn mestariksi , voittoa juhlittiin sairaalassa

Siirry arkistoon »